- Etusivu
- Tietoa Aurdelista
Tietoa Aurdelista
Keräämme yhteen uusimmat ja parhaat tuotteet ja tuomme ne markkinoille reilulla, helpolla tavalla
Uskomme siihen, että olemme yksistään vahvoja mutta yhdessä vieläkin vahvempia. Aurdel luotiin tätä periaatetta silmällä pitäen. Liitimme yhteen kaksi Pohjoismaiden johtavaa IT- ja elektroniikkatuotteiden jakelijaa – Aurora Groupin ja Deltacon.
Voimien kokoaminen näkyy laajempana tuotevalikoimana, parempana toiminnanohjausjärjestelmänä, yhtenäisenä varastona ja helppokäyttöisempänä verkkokauppana.
Olennaisin jää ennalleen, vaikka nimi, logo ja värit muuttuvatkin. Välitämme edelleen siitä, että tarjoamme parasta mahdollista teknologiaa – tästä hyötyvät niin yrityksenne kuin sen asiakkaat.
Aurdelina meillä on laaja jakeluverkosto, johon kuuluu juuri oikeanlainen valikoima sekä B2B- että kuluttajatuotteita. Meillä on houkuttelevimmat tuotteet, joista pääsevät nauttimaan kaikki. Jos jokin on uusinta uutta IT-alalla, se löytyy varastostamme.


Tämä erottaa meidät muista tukkuliikkeistä
Olemme keskittyneet erityisesti asiakkaiden neuvomiseen eri markkinatrendien suhteen. Päätarkoituksemme on myydä tuotteita, mutta toimimme samalla myös pitkäjänteisenä tukenanne. Olemme samassa veneessä, joten asiakkaiden menestys on yhtä tärkeää kuin omamme.
Vakiintunut pohjoismainen yritys
Koska olemme toimineet pitkään Pohjoismaissa, tunnemme skandinaavisen kuluttajan läpikohtaisesti ja meillä on laaja tietämys kansainvälisestä liiketoimintaympäristöstä. Nykyään meillä on myös toimisto Kiinassa sekä läheiset välit Aasian markkinoiden yrityksiin. Aurdel sai alkunsa Pohjoismaissa, mutta siitä kasvoi maailmankansalainen. Olemmekin tällä hetkellä aktiivisena 28 eri markkina-alueella.
Osa DistIT-konsernia
Aurdel on osa DistIT Groupia, joka on ketteräliikkeinen jakeluyrityskonserni. Konserniin kuuluu yhtiöitä, joista kukin on oman alansa markkinajohtaja sekä edelläkävijä. DistIT hankkii ja kehittää eurooppalaisia niche-jakelijoita, joiden sektoreina ovat IT, sähköautojen lataus, kodinelektroniikka, tietoliikenne sekä AV-tuotteet.
Tietoa Aurora Groupista
Aurora Groupilla on yli 100 vuoden kokemus ja toimintaa 10 maassa. Se on johtava pohjoismainen teknologia-alan kumppani, joka tunnetaan hyvistä konsepteista ja palveluista, pätevistä työntekijöistä sekä tehokkaista toimintatavoista. Yritys onkin täydellinen kumppani, mitä elektroniikkaan liittyvän liiketoiminnan ja brändin kehittämiseen tulee.
Tietoa Deltacosta
Deltaco perustettiin Ruotsissa vuonna 1991, ja sillä on yli 150 työntekijää sekä toimintaa kaikissa Pohjoismaissa. Yritys on erikoistunut IT-tuotteiden tuontiin ja jakeluun. Sen valikoimassa yhdistyvät parhaat B2B- ja B2C-segmenttien tuotteet.
Me olemme Aurdel
Ali Motazedi
Sales Manager
“Yhdistämällä arvokkaan B2B-kokemukseni Aurdelin laajaan tuotevalikoimaan pystyn toteuttamaan intohimoani, jossa tarjoan asiakkaalle kaiken haluamansa yhdestä paikasta.”
Alilla on yli 20 vuoden myyntikokemus Deltacolta, mikä on tehnyt hänet korvaamattomaksi osaksi tiimiämme. Alin syvä tietämys IT-alasta sekä uusimmista B2B-trendeistä mahdollistaa ratkaisujen asiakaskohtaisen räätälöinnin. Hän opastaa kokenein ottein tuotteiden hankintaprosessissa, oli sinulla sitten kiikarissa tietoliikenne, tallennusvälineet, infonäytöt tai ammatti-AV. Ali säästää aikaa ja vaivaa sekä varmistaa, että asiakkaat pysyvät tyytyväisinä.
Ali on palvellut toimitusjohtajana useaan otteeseen, joten hänellä on syväluotaavaa kokemusta tuotteistamme, asiakaskunnastamme ja arvoketjuistamme. Audel voikin hyvällä omallatunnolla kutsua itseään IT-kokonaistoimittajaksi. Asiakkaat pääsevät hyödyntämään osoitteessa Aurdel.com valikoimaamme, johon kuuluu tavallisesta poiketen sekä aktiivista että passiivista varastosaldoa.

